miksi turhaan ostaa kaupasta kun voi tehdä itse...
Jaaha

Toivo vaan, ei täältä pirtuohjetta löydy. Ei suinkaan. Täältä löytyy kolmen (ja satunnaisesti useammankin) jo valmistuneen elektroniikkainsinööriopiskelijan enemmän ja vähemmän teknisiä edesottamuksia.

Alkuperäinen idea oli esitellä kertyneitä elektroniikkaprojekteja ja kerätä pisteet kotiin, mutta idea laajeni kaiken mahdollisen kotikutoisen esittelyyn. Täältä siis löytyy kaikkea syntikoista kylppäriremonttiin. Kaikkea mitä nyt tulee tehtyä.

Saittia pyörittävät herrat M Leino, P Lehtonen ja S Lehtinen, jotka kaikki opiskelivat, tietotekniikkaa, ja vielä tarkemmin elektroniikkaa Tampereen Ammattikorkeakoulussa.


Ajankohtaista:

22.02.2009 11:04:48

KP.COM palasi juurilleen. Ei meistä kekää jaksanut alkaa rakentaan uutta sivua, joten palattiin wanhaan by default - Matti

31.08.2006 13:48:49

Kotipolttoinen katsoo tulevaisuuteen! Kotipolttoiselle perustettiin Blogi! Äärimmäisen mielenkiintoista asiaa tavallisten ihmisten tavallisista tekemisistä voi lukea osoitteesta http://blog.kotipolttoinen.com. Viihtykää. - Pekka

14.06.2006 13:08:19

Muahhah! Helle. - Pekka

21.03.2006 10:58:10

Kaunista kevättä kaikille kohtalaisen tasapuolisesti!

Taustalla tapahtuu (joojoo, samaa ollaan sanottu aiemminkin), mutta kuhinaa on ja vielä kevään mittaan tulee uutta projektia sivuille. Avainsanoja teaseriksi: AVR, Bluetooth... - Matti

27.12.2005 09:52:36

Hyvää joulua vaan kaikille. Ja uuttavuotta. - Pekka

21.11.2005 21:43:32

Kotipolttoinen.com oli pitkään (öbaut 2vkoa) offline, jonkun koijarin saatua hyvä idea haxoroida serveri. Nony on sivut varayhteyden päässä olevalla serverillä, yhteys on todella mopo joten ei kannata odottaa liikaa. Pahoittelemme häiriötä suuresti. - Matti

21.07.2005 23:18:54

Jolie uudistuu...
Traileria hitsaillessa vielä huominen päivä, sen jälkeen mukavan TODO-listan pariin. Stay tuned, Jolie purjehtii ihan kohta taas. - Matti

06.05.2005 12:03:20

FOORUMI avattu kotipolttoisella. Sinne kaikki höpöttämään nyte heti, hophop! - Matti

11.04.2005 18:46:37

Lisäsin muuhun elektroniikkaan juttua juuri valmistuneesta Lambda-mittarista. - Jarkko

05.04.2005 21:59:00

Piirikaaviosivu lisätty "kitara"-osastoon. Omia ja muitten suunnittelemia kytkentöjä allekirjoittaneen piirtäminä. Skeemoja lisäillään kun jotain lisättävää tulee. Sivu on englanniksi. - Pekka

29.03.2005 10:43:19

Taustalla tapahtuu. Valitettavasti ulospäin se ei juurikaan näy, mutta stay tuned, jotain voi olla tulossa. - Matti

07.02.2005 09:42:51

Jei! Ja taas paukkaa henkselit ja kävijärajat - 50000 kävijää on jo ihaillut tuotoksiamme. - Matti

07.02.2005 09:39:49

Auto-osion Audi-sivu on kokenut osittaisen päivityksen. - Jarkko

22.12.2004 15:54:53

Joulun kunniaksi... Kuulokevahvistin! - Pekka

11.12.2004 21:21:26

Taas säädetään säröpurkkien parissa. - Pekka

17.10.2004 17:37:39

Sivustoa kehitetään juurikin nyte. Pahoittelemme lyhytaikaisia toimimattomuuksia... - Pekka

17.10.2004 15:48:39

Uusi kuukausi, uusi efektiprojekti. Putkilla vaihteeksi. - Pekka

04.10.2004 21:09:48

Jei! Lisäsin sivustolle jutuille kommentointimahdollisuuden, eli jos haluat nopsaan kommentoida vaan tiettyä juttua, be my guest. - Matti

02.10.2004 16:35:50

Uusi prokkis kitara-osastolla. Tällä kertaa englanniksi... - Pekka

20.09.2004 09:07:09

Ugh! Taas yksi uusi kiiltävä kitaraprokkis lisätty! - Pekka

18.08.2004 12:51:16

Ääninäytteitä Buzzerissa ja SäröDägässä. - Pekka

17.08.2004 16:55:45

Uusi projekti kitaraosiossa: BUZZER! - Pekka

16.08.2004 15:01:04

Lisäsin muutaman halvan ja helpon ruokaohjeen taasen. Maistakaahan. - Matti

08.08.2004 15:29:47

Melkein kaikkia kitaraprojekteja päivitetty ja yksi uusi lisätty! - Pekka

05.08.2004 09:17:27

Jei! Aamuyöllä, 05.08.2004 06:46:44 meni rikki maaginen 20000:nen kävijän raja. Se ei ole huono saavutus, mun mielestä. Juhlikaa, juhlikaa oikein kunnolla, nyt siihen on syy.:) - Matti

07.07.2004 21:42:36

Lisäilin tuonne soodaus osioon pienehkön shell-scriptin. Jaksoin oikein kirjoittaa manuaalinkin... hiphei - Sami

05.07.2004 19:44:20

Uusi viestintäkanava auki. Eli, jos jollain tulee kysyttävää projekteista, tai haluaa muuten vaan tulla xättäilemään, niin IRCNetistä löytyy kannu #kotipolttoinen.com. Tulkaa, mutta olkaa ihmisiksi. - Matti

25.05.2004 16:44:23

SäröDägää päivitelty! Lue viimeisimmät testitulokset ja hämmästy! - Pekka

21.05.2004 12:21:58

Kyllä puskee juttua... Lisäilin Pekan tapaan projekteista juttua tuonne "Muu elektroniikka"-osioon - Sami

20.05.2004 20:57:57

Kuvia lisäilty Keyboard scanneriin, Pedaalipoweriin ja Särö-Dägään. - Pekka

20.05.2004 18:50:34

Kitäraefektiä vaan pukkaa! Nyt vuorossa särö! - Pekka

11.05.2004 15:00:06

Kitara-osatolla taas uusi keskeneräinen projekti! - Pekka

04.05.2004 14:09:54

Uutta! Tekemisen puutteessa lisäsin koodi-osion. Sinne valuu pikkuhiljaa näitä yleishyödyllisiksi osottautuneita koodinpätkiä, sivuston ylläpitoon käytetyt työkalutkin todennäköisesti jollakin aikavälillä ilmestyvät sinne, kaikkien teidän l33t h4x0r1en ihmeteltäviksi.=) - Matti

03.05.2004 10:30:48

Hiphei!15000:n kävijän raja rikkoontui nätisit vapun kunniaksi 1.5. klo 04.38. Ei paha, kun sivusto on ollut n. vuoden pystyssä. Kait kaikki muisti juhlia tuona yönä tämän tapahtuman johdosta?! - Matti

17.04.2004 20:14:38

Kitara-osastoa päivitelty. Listaan lisätty mystinen Octave-Dägä ja Fuzz-Face:n tekstiä vähän hiottu. - Pekka

05.03.2004 11:42:45

Autot osiolle lisättiin hieno pura ja kierrätä -mielellä duunattu kovalevy auto. Kannattaa katsoa. - Matti

03.03.2004 16:59:11

Sivuston ulkoasua on hieman viskin rohkaisemana päivitetty. Toimivuuden pitäisi olla standardeillakin selaimilla siis kohdallaan. - Matti

23.02.2004 22:10:46

keyboardb_scanner-juttua päivitelty. sinne siis. - Pekka

17.02.2004 11:42:11

Syntyyhän sitä sisältöä... täytyy vain olla kärsivällinen. Muu elektroniikka-osioon ilmestyi uusi projekti. Kaikki jotka ovat puhelimien datakaapeleista kiinnostuneita, niin suunta artikkeliin. - Sami

21.01.2004 21:37:31

Alkuperäinen PG-8x8 midimatriisi -projekti tuli haudattua nyt viimein. Uuden sukupolven PG-8x8_V2 on ottanut ensimmäiset haparoivat ensiaskeleensa. - Matti

04.12.2003 08:55:03

Olempas reipas! Muut musalaitteet -osastolle lisätty juttua YAMPP3 -mp3-soittimesta. - Pekka

02.12.2003 10:08:47

Keyboard scanner lisätty syntikat osastolle. Matskua tulossa lisää lähiaikoina. - Pekka

01.12.2003 19:38:07

Galleriaan lisätty muutama fillarikuva menneeltä kesältä. - Pekka

19.11.2003 11:35:07

Nonny, käykääpäs katsomassa muut musalaitteet -osastolta pikku theremin projektia. Se jopa toimii. - Matti

15.11.2003 10:32:10

Kotipolttoisen jäsen P on hetkellä tällä Suomen suuimmassa tuppukylässä valokuvaamassa. Kiinnostuneet voivat tutustua aikaansaannosiin 15.11 klo 1200 eteenpäin osoitteessa http://online.maatanakyvissa.net/gallery/media - Pekka

10.11.2003 14:57:27

Muu elektroniikka -osiossa uusi projekti. Tästä saattaa kehkeytyä jotain varsin mielenkiintoista. Pysykää kanavalla. - Pekka

01.11.2003 14:03:19

TASO kävi torstaina vierailulla TTY:llä TELOK:issa ja kotipolttoisen poppoosta 2/3 oli matkassa mukana. Vallan mainiot festivaalit olivat. Ohjelmassa oli saunomisen lisäksi mm. kondensaattorinpurkunäytös. Kuvia ja viedoita aiheesta ilmestynee tason sivuille piakkoin. - Pekka

27.10.2003 11:22:21

Kuulokevahvistinprojektiin lisätty piirilevykuvat ja loppusanat. - Pekka

03.10.2003 20:47:11

on se kumma että ei materiaalia synny vaikka äijät on päivät pitkät koneiden äärellä ja opiskevat "siinä ohessa". vaan eipä ole kotipolttoinen kuollut. ehei! projekteja on työnalla vaikka kuinka huru mycke! CV-koskettimistoa, viritysmittaria, Hippo I:n parannuksia, Volvon jarruremppaa. onha näitä. kärsivällisyyttä. niin, ja käyttäkää toki vapautuneesti vieraskirjaa tuntojenne purkamiseen. - Pekka

01.09.2003 07:05:48

No niin... vajaa 30 min päästä alkaa koulu ja eiköhän rupea taas sisältöä syntymään tännekin. Kouluintoa vaan kaikille. :P - Sami

28.07.2003 12:14:29

hehe... kuten myös allekirjoittaneella alkaapi loma perjantaina. Aamusta pitäisi laittaa kolperon nokka kohti Norjanmaata. - Sami

28.07.2003 10:16:22

hähä. mulla alkaa loma torstaina. haha. - Pekka

02.07.2003 15:38:38

Galleriassa uusia kuvia meijän Maijasta. - Pekka

16.06.2003 22:02:47

Kukkuluuruu! Kesälläkin harrastetaan elektroniikkaa, kun tarpeen vaatii. Toisen harrastuksen tiimoilta syntyi tarve ja eikun rakentelemaan. Uutta juttua siis muu elektroniikka osiossa. - Jarkko

16.06.2003 21:10:13

Iltaa rakkaat kotipolttoisen ystävät. kesä on hiljaista aikaa, ja kukapa sitä vapaaehtoisesti koneella edes istuisi kun voi ulkona grillata ja ottaa kesäkeppanaa. Ah kesä, oh kesä. Sopii herralle. Oh. - Pekka

05.06.2003 13:52:45

Sex, sleep, eat, drink, dream. - Pekka

05.06.2003 13:31:21

Kaksi uutta äärimmäisen yksinkertaista ruokaohjetta lisätty. Kokatkaa, lisääntykää ja nauttikaa toisistanne ja hyvästä ruoasta. - Matti

27.05.2003 08:17:38

Hihhei! Pitkäaikainen mp3-soitinprokkis alkaa valmistua! Soitin toimii jo vallan mainiosti, enää tavitaan kotelo ja virtalähde. Juttua seuraa jahka ehditään. Esimakua osoitteesta www.myplace.nu/mp3 --> hardware --> yampp3. - Pekka

22.05.2003 19:52:19

Älkää koskaan aliarvioiko koodarin laiskuutta, mutta hei, sivut kuitenkin toimivat jo uudella seiska-sarjan Operalla. Ei teidän kuitenkaan muuta kannata käyttäkkään...
Syntikat-osastolle on PG-8x8 prokkikseen lisätty alustava skeema. - Matti

13.05.2003 15:11:40

Lisäsin hieman tekstiä ja kuvan auto osuuteeni. Käy tsekkaamassa uusimmat jutut. - Jarkko

10.05.2003 15:37:57

Jaa että vähän on hiljaista?!? No juu, sen siiitä saa kun lukuvuosi loppuu eikä jaksa konetta turhanpäiten availla. Vaan eiköhän tännekin ala juttua tippumaan jahka työt alkavat ja pääsee kiinteän nettipiuhan päähän... Jatketaan. - Pekka

03.04.2003 10:13:05

Esikoistyttäreni syntyi 28.03.2003 kello 23.15! Fantastista! 3860g ja 51cm. Nätti kuin mikä! Wau! Kuva löytyy galleriasta.

Kuulokevahvistin-prokkis lisätty tuonne muut musalaitteet osastolle. - Pekka

21.03.2003 19:03:27

Nonnii. Tuli sitten naputeltua ensimmäinen juttukin. Autot osastolle tuo sijoittui. Juttuja odottaville tiedoksi, että seuraavaksi tulee juttua AVR mikrokontrollereista ja eräästä 90S2313-demoboardista. Juttu luvassa lähiaikoina. - Sami

19.03.2003 10:29:05

Nonniin Nyt Kotipolttoinen sai ikioman gallerian. Jos sinulla on jotain kuvia diy-projekteista, tipauta postia ja mahdollinen kuvaus, niin saadaan matskua galleriaan! - Matti

16.03.2003 17:09:28

Kotipolttoinen alkaa hiljalleen kukoistamaan! Lisää osioita ja juttuja tulee jatkuvasti ja vanhoja juttuja on osin päivitelty. Purjehdus jos kiinnostaa niin suuntaa veneet osioon lukemaan tarina Jolien synnystä. Kitaristeille uutena tarjolla Fuzz-Face:n piirikaavio. - Pekka

12.03.2003 12:19:43

Tiedoksi: Jos sinulla on jotain kotikutoisia projekteja, ja haluat niittää mainetta esittelemällä niitä muille, laita vaikka mailia niin katsotaan. - Matti

11.03.2003 15:03:54

Liittykää ihmeessä postituslistalle! Sieltä saa aina joskus kivaa spämmiä postilaatikkoa täyttämään... - Pekka

11.03.2003 14:16:04

sivusto sen kuin paranee. sisältöä ei ole juuri lisää tullut mutta taustalla kuhisee. tekstiä-osastolle avattiin yleinen kirjoittelupalsta, statistiikkaa rupeaa olemaan kunnossa ja ompahan tämä ajankohtaista-osiokin näppärästi netistä hallittavissa. postilistaa työstetään parhaillaan... - Pekka


-


Näytä uusimmat


© 2002-2005 kotipolttoinen.com - M Leino, P Lehtonen ja S Lehtinen  - Kävijöitä tänään:


syntikat
kitara
muut musalaitteet
muu elektroniikka
musiikkituotannot
vesilelut sun muut
autot
ruokaohjeet
koodikoodi
muut harrastukset

linkit
kuvagalleria
forum

BLOG

etusivu - english